Ei edes kiukaan kiinnitys onnistu

Perin saamaton urakoitsija on jo 8 viikkoa piessyt meidän pienehköä kylpyhuonetta ja saunaa kasaan. Työssä ja työnteossa on jatkuvasti huomautettavaa: seinät tehdään vinoon, seinälaatat kiinnitetään väärinpäin, lattialaatat ovat epätasaisesti ja nyt loppusuoralla: kiukaan tukipuut ovat väärässä kohtaa.

Kiuas ollut jo monta viikkoa urakoitsijan tutustuttavissa

Siitäkin huolimatta, että kiuas on odottanut jo monta viikkoa asennusta, niin urakoitsija ei ole huomioinut sitä mitenkään rakennusvaiheessa.

Kiukaalle tarkoitetut tutkipuut onkin kiinnitetty ensinnäkin liian alas toisekseen sellaisella välistyksellä, ettei kiukaan kiinnikkeet osu kuin 1 kiinnityskohdasta.

Kiukaan voi siis kiinnittää tukipuihin yhdestä kohtaa tai tekemällä uudet tukipuut paneloinnin päälle, jotka kiinnitettään kaikkiin kolmeen tukipuuhun.

Ei vaan osaa vai vaan vittuilee?

Onko urakoitsijalla oikeasti niin kovat paineet meidän ”alaisuudessa”? Yleenä hänen reaktiot ovat melko hyökkääviä, joten se kielisi siitä, että hän kokee olevansa jotenkin ahtaalla. Edelleen jatkuvat ja toistuvat virheet viittaavat siihen, ettei järki kulje eikä pollaa rasiteta.

Vai onko kaikki tämä kenties pelkkää vittuilua? Urakoitsijalla ei ole mitään tarvetta tehdä kunnolla, kun ei ole meidän kanssa sopimussuhteessa eikä yhtiöjohon hyvävelikerho tule vaatimaan mitään. Yhtiö tarjoaa töitä nyt ja jatkossa, joten ihan sama mitä yksi ”hankala” osakas ajattelee urakoitsijasta, yhtiöjohdosta ja remontista.

 

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *