Taloyhtiönjohdon perustelut vakiourakoitsijan käytölle

Aina joskus ja jouluna, kun pääsen ääneen ja vieläpä oikeassa tilaisuudessa, niin esille nousee taloyhtiön käyttämä vakiourakoitsija. Suomeksi sanottuna siis isännöitsijän ja hallituksen puheenjohtajan kaveriurakoitsija, jonka käyttöä olen pyrkinyt kyseenalaistamaan, ja syystäkin. Puolustuksen perustelut ovat jokseenkin samat aina eli:

”Hän tuntee rakennuksen”

Varmasti, mutta niin tulisi myös isännöitsijänkin sekä osittain myös puheenjohtajan. Jos on jo vuosikymmeniä asunut taloyhtiössä ja ollut osallisena niin hallituksessa kuin isännöitsijänä, niin silloin voidaan olettaa, että tunnetaan talon perusrakenteet melko hyvin tai itseasiassa tulisi tuntea pirun hyvin sekä tietää sen kunto ja antaa siitä todenmukaista tietoa. Ei siis pitäisi olla ongelma kuvata helposti ja yksiselitteisesti esim. talon järjestelmiä tai rakenteita ulkopuoliselle urakoitsijalle.

”Muiden urakoitsijoiden kanssa on hankala toimia, kun pitää sopia aikatauluista ja vesikatkoista”

Samat asiat pitää sopia niin kaveriurakoitsijan kuin muidenkin kanssa. Ymmärrän toki, että jos kaveriurakoitsija hieman maksaa tai hyvittää tätä aiheutunutta vaivaa jotenkin, niin onhan se tietysti miellyttävämpää. Viimeksikin kuitenkin 15 minuutin vesikatkos kesti 5 tuntia eli ei se nyt mitään ongelmatonta ole kaverinkaan kanssa päinvastoin silloin vaikuttaa syntyvän enemmän ”no ei se mitään”, ”kyllähän sä tiedät” ja ”tee vain”. Onhan se hyvä, että on luottoa, mutta nyt on kuitenkin hieman näyttöä siitä, että kenties isännöitsijänkään ei kannatta niin sinisilmäisesti luottaa urakoitsijaan…

”Ei ole halvin, muttei halvalla saakaan hyvää”

No ei saa näköjään kohtuuhinnallakaan, mitä tulee tämän blogin kirjoituksiin kyseisen urakoitsijan tekemästä pienremontista. Halvan jälkeen on sentään varaa korjatakin jotain, mutta kallis tai kohtuuhintaisen uskoisi olevan jos hyvä tai jopa priimaa. Kyllä se on mielestäni mielenkiintoista, ettei 6 hengen tiimin omaavan osakeyhtiön ja toiminimen tarjouksessa ole juurikaan eroa eli vain 10% toiminimen eduksi. Joko 80-luvulla perustettu ja yhtäjaksoisesti toiminut Oy alihinnoittelee työt tai sitten TMI yhdessä isännöitsijän ja pjn kanssa ns. vetää välistä, jostain syystä laittaisin panokseni jälkimmäiselle.

Surullisinta on, ettei kukaan muu osakas tajua mistään mitään

He elävät ns. herran pelossa eivätkä osaa saati uskalla kyseenalaistaa taloyhtiönjohtoa sen toimenpiteitä tai tekemättä jättämisiä. Mielestäni tällainen kulttuuri ajaa vain johdon etua eikä yhtiön tai sen osakkaiden.

 

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *