”ei voi olla vikaa”, ”voi ollakin, muttei voi korjata”, ”olisit korjannut itse”

Kaikista naurettavinta tässä taloyhtiön touhussa on se kokonaisvaltainen järjettömyys. Yhtiön luottamushenkilöiden toiminta on sitä luokkaa, ettei sitä voi pitää huolimattomuutena tai ymmärtämättömyytenä vaan täysin tarkoituksellisena ja tahallisena toimintana. Alla yksi ”erinomainen” esimerkki siitä.

Osakas ilmoitti viasta, joka kiistettiin heti ilman, että asiaa oli edes tutkittu

Yhtiö ei vaivautunut edes todentamaan asiaa vaan ilmoitti yksiselitteisesti, ettei sellaista vikaa voi olla. Kyseessä oli vieläpä hiljattain valmistuneeseen taloyhtiön urakkaan liittyvä puute, josta vastuu oli kuuluisalla ”hoviurakoitsijalla”. Tältäkin oli tiedusteltu asiaa ja kuten arvata saattaa, niin mitään vikaa ei tietenkään voi olla.

Ongelmasta ilmoitettiin kahtena perättäisenä päivänä eikä yhtiö tehnyt mitään vaikka rakenteet olivat auki ja ongelma olisi voitu todentaa helposti ja luonnollisesti myös korjatakin.

Ongelmaa ei siis ole ja vaikka olisikin, niin sitä olisi vaikea korjata

Koko ongelma olemassaolo siis kiistettiin ja samalla todettiin, että vaikka sellainen olisi, niin sitä olisi vaikea korjata. Hoviurakoitsijakin oli kieltänyt virheensä eikä taloyhtiötä luonnollisestikaan kiinnostanut tutkia asiaa tarkemin, koska kyse on kaverista/sukulaisesta.

Homma jäi siis niille teloille eikä yhtiö tehnyt asialle mitään. Tavallisessa yhtiössä olisi ensinnäkin tutkittu asia ennen kuin aletaan syyttämään ketään ja varsinkaan osakasta. Kyseessä on rakenteellinen ongelma, joka voi aiheuttaa kosteusvaurion sekä mahdollistaa korvausilman tulon rakenteiden läpi. Taloyhtiön luottamushenkilöt, jotka oikeasti ajavat taloyhtiön etua eikä omaansa taikka kaverin/sukulaisurakoitsijan, olisivat edellytäneet, että urakoitsija tutkii asian ja myös korjaa sen, koska on sen itse aiheuttanut.

Kuukausia myöhemmin ongelma nousi uudelleen esille, kun kunnan terveystarkastaja teki asuntoon tarkastuksen

Tätä ennen oli käyty myös sähköpostivaihdantaa taloyhtiön kanssa, jossa oli mukana valvoja sekä urakoitsijan kommentit. Edelleenkin oltiin sitä mieltä, ettei ongelmaa ole ja jos se halutaan todentaa, niin pitää odottaa pakkaskauteen.

Tästä huolimatta taloyhtiö oli taas osakkaan kimpussa: ”olisit itse korjannut”. Taloyhtiö siis meinasi, että osakkaan olisi tullut korjata virhe, jota ei ole olemassa, jonka korjaaminen on vaikeaa, joka on syntynyt taloyhtiön teettämässä urakassa taloyhtiön rakenteisiin ja kuuluu taloyhtiölle. Samalla vaadittiin käytännössä rikkomaan asunto-osakeyhtiölakia, koska osakas olisi muuttanut yhtiön vastuulla olevia rakenteita, kuten eristeitä. Se ei ole laillista ilman hallituksen tai mahdollisesti yhtiökokouksen päätöstä eikä varsinkaan ”isännöitsijän luvalla”.

Ei siis mitään järkeä. Kaikki ongelmat johtuvat aina osakkaasta eikä taloyhtiöstä, urakoitsijoista tai kenestäkään, joka näihin rakenteisiin on koskenut tai valvonut töitä.

 

Olisi mielenkiintoista kuulla, että mitä mieltä muut osakkaat ovat tästä tilanteesta?

Hyväksyvätkö he sen, että minä ”lukutaidoton, valehtelija ja oman edun tavoittelija” osaisin ja vieläpä korjaisinkin hyvän rakennustavan mukaisesti?

Vai keskittyisivätkö he taas vain siihen, että olisin haalimassa itselleni jotain muka oikeudetonta etua eikä rakenteiden kunnosta tarvitse välittää mitään?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *